MIELENKIINTOINEN HISTORIIKKI… VAI ONKO?!

Miten mielenkiintoinen onkaan Myrtles-plantaasin monisatavuotinen tarina! Tämä kaunis ja arvokas talo sijaitsee St. Francisvillessa, eteläisessä Louisianassa.

Myrtles.

Plantaasi perustettiin peräti jo vuonna 1796 kenraali David Bradfordin toimesta. Alkujaan taloa nimitettiin Laurel Groveksi, myöhempinä vuosisatoina nimi muuttui Myrtlesiksi (myrttikasvi) pihan runsaiden pensaistojen myötä. Taloa ympäröivän kuistin taidokkaat metallikoristelut korostavat talon omaleimaisuutta.

Kuten tavallista; arvokkaat kiinteistöt vaihtavat omistajaa sukupolvien aikana. Bradfordin tytär meni naimisiin Clarke Woodruffin kanssa, näin tästä herrasmieshestä tuli talon pää. Paitsi että tämä herrasmies aloitti salasuhteen palvelijaorja Chloen kanssa!

Tuohon aikaan talossa oli useita satoja orjia, eikä tiedetä, pakotettiinko Chloe suhteeseen isännän toimesta. Chloe lienee tehnyt työtä käskettyä säästyäkseen raskaalta ja kuormittavalta peltotyöltä. Puuvilla- ja tupakkaviljelmiä Amerikan eteläosissahan riitti silmänkantamattomiin.

Puuvillan keruuta orjatyövoimalla.

Kuinka ollakaan, Chloe alkoi kuunnella salaa perheen keskusteluja ovien takana; korva avaimenreiässä kiinni. Hän halusi kuulla, puhutaanko hänestä tai tästä kielletystä suhteesta jotakin. Jäätyään kiinni hänen korvansa leikattiin irti ja siitä lähtien hän käytti vihreätä turbaania peittääkseen iljettävän vamman.

Jonkun aikaa myöhemmin Woodruffin vaimo ja kaksi kolmesta tyttärestä kuolivat myrkytykseen syötyään Chloen tarjoilemaa kakkua. Woodruff itse ja nuorin tytär eivät olleet ottaneet kakkupalaa. Syy tuntui ilmiselvältä: Chloe halusi kostaa kokemansa vääryydet. Muut orjat pelkäsivät heille tulevia seurauksia ja ottivat ohjat omiin käsiinsä. Yhteistuumin he hirttivät Chloe-paran pihan puuhun!

Chloen haamu kuljeskelee kahden rakennuksen välissä. Tätä kuvaa myydään postikorttina edelleen.

Talo myytiin muutamaankin kertaan seuraavina vuosikymmeninä, kunnes Yhdysvaltain sisällissodan aikoihin talon osti muuan William Winter. Eräänä tavallisena perheiltana hän kuuli pihalta saapuvan hevosen kavionkopsetta ja meni ovelle tulijaa vastaan. Tuntematon ratsastaja ampui häntä ja kiirehti tiehensä. William onnistui raahautumaan sisälle kohti yläkerran portaita, hän yritti ilmeisesti pyytää yläkerrassa olevaa vaimoaan apuun. William menehtyi 17:nnelle portaalle, vaimonsa käsivarsille.

Seuraavan sadan vuoden aikana talo myytiin useita kertoja ja 1970-luvulla talosta tehtiin… yllätys, yllätys… bed&breakfast-hotelli. Jossa tietenkin kummittelee, koska talo on rakennettu intiaanien hautausmaan päälle ja kertoman mukaan jopa 10 ihmistä talossa on väkivaltaisesti kuollut. Tämän seurauksena b&b-toiminta on ollut suuri menestys, sillä talossa majailee 12 aavetta.

1800-luvun pikkutytön haamu kurkistaa ikkunasta.

On ymmärrettävää, että näinkin vanhalla talolla on värikästä historiaa takanaan. VÄÄRIN.

Taloa ei rakennettu intiaanien hautausmaalle. Mitään todisteita Chloesta ei ole tuon ajan orjaluetteloissa, eikä hänen korvanleikkuustaan tai hirttämisestäkään. Woodruffin vaimo ja kaksi tytärtä kuolivat keltakuumeeseen, eivät syötyään myrkkyä. William Winter kyllä ammuttiin, mutta hän menehtyi kuistille eikä portaisiin. Muita väkivaltaisia kuolemia ei talossa tiedetä tapahtuneen.

Vuosikymmenien tai peräti satojen vuosien aikana syntyy kaikenlaisia legendoja, joita sitten paisutellaan ja kerrotaan väritettyinä eteenpäin. Näihin kummallisiin juttuihin Akka sitten törmää yhä uudelleen ja uudelleen, ihan tahtomattaan.

Akka keskittyy seuraavaksi vaikka… kreikkalaisiin jumaliin. (Jotka tietenkin kummittelevat.) Tai vaikka… uponneisiin laivanhylkyihin. (Joissa tietenkin kummittelee). Ärgh, antaa olla! Akka selvittää seuraavaksi, miten tunnistetaan luonnosta löytyviä ruokasieniä syötäväksi. Siinäpä mukavan leppoisa aihe! (Jonka Akka toteuttaa ihan väärin ja popsittuaan vääriä sieniä päätyy itse kummittelemaan.) Äh, peli on jo menetetty!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.